Muutama viikko sitten minua haastateltiin uupumusta ja suorittamista käsittelevää kirjaa varten. Haastattelussa sain palata hyvinkin yksityiskohtaisesti uupumusaikaani ja kaikkeen, mitä silloin tapahtui. 

Tämän seurauksena tein oivalluksen siitä, millaista tarinaa olen kertonut itselleni ja toisille uupumuksestani.

Kuljin koko opiskeluajan läpi uupuneena. Uupumus vaikutti kognitiiviseen kyvykkyyteeni ja teki opiskelemisen vaikeaksi.

Tässä oli ratkaiseva hetki, joka tulee varmaan muodossa tai toisessa jokaisen uupuneen eteen.

Nimittäin, kun et uupumuksen takia pysty tekemään jotain (niin hyvin kuin ennen), mitä ajattelet sen tarkoittavan?

Kun minä en pystynyt omaksumaan oppia samalla tavalla kuin lukiossa, minä tulkitsin asian niin, että minusta on tullut tyhmä.

Jaksoin opiskella yhteiskuntatieteiden kandiksi ja olin maisteriseminaarissa, ennen kuin jäin sairaslomalle ja keskeytin opinnot lopullisesti. 

Kognitiiviset vaikeudet jatkuivat pitkään opiskeluajan jälkeen. Meni 10 vuotta, ennen kuin pystyin lukemaan edes romaanin, vaikeammasta kirjallisuudesta puhumattakaan. 

Aina kun minun piti ajatella tai yrittää ymmärtää jotain, joka vaati yhtään enemmän kognitiivista kykyä, menin lukkoon. Olin aivan varma, että en voi enää ymmärtää niin vaikeaselkoisia asioita.

Olin luonut itselleni työn valmentajana, joten tavallaan se oli ok. Ajatus, että en ole enää yhtä fiksu kuin ennen, ja että en pysty enää koskaan opiskelemaan.

Toisaalta asia kuitenkin kaiveli minua.

Korona ja monet muutkin asiat ovat näyttäneet minulle, miten haastavaa ja epävarmaa yrittäjyys voi olla. Ymmärsin, että en ehkä pystykään luomaan pelkän valmennusbisneksen avulla sellaista taloudellista turvaa ja vapautta, jota syvällä sisälläni kaipaan.

Olin uskonut valmennusbisnekseeni täysin, ja rakastin sitä. Tunsin olevani valmentaja, enkä osannut kuvitella tekeväni mitään muuta. Sydämeni särkyi ajatellessani, että luopuisin unelmastani.

Kuitenkin, vuosien aikana tekemäni työ itseni rakastamisen ja arvostamisen parissa sai minut näkemään kaiken uudessa valossa. 

Uupumuksen jälkeen oli rakastava teko itseäni kohtaan luoda itselleni työ valmentajana. Nyt, vuosia myöhemmin, huomasin, että on rakastavaa ja arvostavaa itseäni kohtaan luoda itselleni uusia mahdollisuuksia.

Tätä pohtiessani tajusin yhtäkkiä kyseenalaistaa aikaisemmin niin itsestään selvän asian opiskelukyvystäni.

Mitä jos ei ole totta, että en pysty opiskelemaan? huomasin ajattelevani.

Tajusin, että en oikeasti tiedä, ennen kuin kokeilen.

Mietin mahdollisia opintovaihtoehtoja, ja tajusin jotain, mikä olisi voinut olla itsestään selvää, jos mieleni ei olisi luonut kaikenlaisia esteitä. Minun kiinnostuksenkohteillani, mikä olisi parempi ala opiskella kuin psykologia?

Psykologia tuntui hyvältä valinnalta siinäkin mielessä, että psykologien palkka on hyvä, samoin työllistyminen.

Niinpä sitten aloitin psykologian opinnot avoimessa yliopistossa, ja ainakin alku on sujunut hyvin. Nautin siitä, että omaksun uutta, vaikeahkoaakin tietoa aika hyvin, ja sisällöt ovat mielenkiintoisia. Jos kaikki sujuu hyvin, keväällä haen tutkinto-opiskelijaksi psykologian maisteriohjelmaan.

Toteutuessaan suunnitelmani tuo minulle valtavasti uusia mahdollisuuksia molempiin suuntiin: yrittäjänä tai palkkatyössä.

Sydämeni ei ole enää särkynyt, vaan täynnä iloa. Uusi suunta tuntuu merkitykselliseltä ja innostavalta.

Tiedän, että saan kiittää uusien mahdollisuuksien löytämisestä itseäni, sitä että opettelin rakastamaan ja arvostamaan itseäni aidosti. Sitä kautta pystyin näkemään itselleni aivan uusia mahdollisuuksia.

Haluan omalla esimerkilläni näyttää, miten arvokasta itsensä rakastaminen on, ja millä tavalla se vaikuttaa elämään. Haluan myös auttaa toisia löytämään syvän ja aidon rakkauden itseään kohtaan.

Siksi avaan ensimmäistä kertaa pääsyn henkilökohtaiseen Rakas minä -valmennukseen.

Lue myös:

– 5 tapaa joilla itsensä rakastaminen vahvistaa henkistä hyvinvointia