Mitä jos voisit oppia rakastamaan itseäsi 3 tunnisssa?

Yksi näkökulma itsensä rakastamiseen on, että aidon ja syvän itsensä rakastamisen oppiminen vaatii vuosien säännöllistä ja sinnikästä työskentelyä. Tämä on totta. En halua johtaa ketään harhaan.

Mutta.

Haluan tehdä itsensä rakastamisen mahdollisimman helpoksi jokaiselle, joka haluaa vahvistaa henkistä hyvinvointiaan ja mielenterveyttään itsensä rakastamisen kautta.

Tiedän, että vuosien työskentely itsensä rakastamisen parissa ei kuulosta houkuttelevalta. Se voi kuulostaa työläältä ja vaikealta, siltä että tulokset ovat kaukana tulevaisuudessa. 

Todellisuudessa itsensä rakastamisen vaikutuksia huomaa elämässään jo paljon aikaisemmin, itse asiassa heti, kun aloittaa opettamani itsensä rakastamisen työskentelyn.

Itsensä rakastamista voi siis lähestyä myös toisesta näkökulmasta:

Itsensä rakastamisen perustyökalut voi oppia nopeasti, vaikkakin työkaluja täytyy soveltaa omaan elämään ja käyttää aktiivisesti vuosien ajan, ennen kuin itsensä rakastamisesta tulee pysyvä olotila ja reagointitapa eri tilanteisiin.

Tästä näkökulmasta on täysin mahdollista oppia rakastamaan itseään tosi nopeasti, esimerkiksi 3 tunnissa, kuten opetan Rakas minä -valmennuksessa.

Rakas minä -valmennus sisältää 3 henkilökohtaista valmennussessiota, joiden aikana opit itsensä rakastamisen perustyökalut. Opit, miten voit löytää ja luoda rakastavan suhtautumisen itseesi koska tahansa haluat ja tarvitset.

Näiden 3 tunnin aikana koet, miten syvästi SINÄ voit rakastaa itseäsi, vaikka se tuntuisi nyt tosi vaikealta, jopa mahdottomalta.

Hyvin todennäköisesti avaudut valmennuksessa aivan uudelle kokemusmaailmalle, kun alat nähdä elämääsi siitä olotilasta käsin, että tunnet olevasi hyväksytty, riittävä ja rakastettu sellaisena kuin olet.

Lisäksi saat Rakas minä -valmennuksesta työkalut jatkaa työskentelyä valmennuksen jälkeen, niin että hyväksyttynä olemisen, riittämisen ja rakastettuna olemisen tunteista tulee sinulle ennen pitkää perusolotila, josta käsin elät elämääsi.

Kun tunnet olevasi hyväksytty, riittävä ja rakastettu sellaisena kuin olet, tunnet syvää sisäistä turvaa, luotat itseesi, ja sinulla on rohkeutta tehdä asioita, jotka ovat tällä hetkellä vain haaveita, olet sisäisesti vahva ja valmis kohtaamaan eteesi tulevat haasteet.

Kun tunnet olevasi hyväksytty, riittävä ja rakastettu sellaisena kuin olet, elämäsi on rennompaa ja kevyempää, pystyt olemaan oma itsesi, ja alat nähdä ihania puoliasi ja vahvuuksiasi, jotka ovat sinulta vielä pimennossa.

Jos haluat tuntea syvällä ytimessäsi asti, että olet hyväksytty, riittävä ja rakastettu sellaisena kuin olet, varaa paikkasi Rakas minä -valmennukseen ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.