Miten löytää unelmatyö

Unelmatyö tuo elämään paljon iloa, ja se voi olla jopa kantava voima vaikeina aikoina. Se, oletko unelmatyössäsi, vaikuttaa muutenkin monella tavalla hyvinvointiisi. Tässä artikkelissa puhutaan siitä, mikä on pohja unelmatyön löytämiselle.

”Olin käynnistä erittäin tyytyväinen. Olet ihana ihminen ja oikealla alalla. Hyviä jatkoja sullekin ja jatka samalla rennolla asenteella, saat asiakkaatkin tuntemaan itsensä rennoksi tolla olemuksella. Kiitos vielä kerran 😊 ”

”Koska vakaasti uskon, että kaikella on yhteys ja tarkoitus, haluan koko sydämestäni kiittää sinua Inna, kun omalla lempeällä ja luottavaisella tavallasi toit minua tutkimaan yhteyttä itseeni ja herättelemään sisäistä rakkauden ääntä. Sisälläni koen, että verkkokurssi ja tukesi sen aikana vei minua eteenpäin niin, että tämä työtehtävä avautui minulle mahdolliseksi.”

Tässä on kaksi palautetta, jotka olen saanut asiakkailtani. Mielenkiintoista on, että toisen palautteista sain henkisen hyvinvoinnin valmentajana työssä ja toisen työnhaunohjaajana. Arvaatko, kumpi on kummasta?

Tein vuodenvaihteessa vaikean päätöksen luopua päätoimisesta yrittäjyydestä ja unelmatyöstäni henkisen hyvinvoinnin valmentajana. Kolme kuukautta myöhemmin tajusin päätyneeni toiseen unelmatyöhön.

Henkisen hyvinvoinnin valmentajana autoin (ja autan yhä sivutoimisesti) uupumuksesta ja masennuksesta toipuvia vahvistamaan henkistä hyvinvointiaan itsensä rakastamisen työkaluilla. Asiakaskuntani koostuu pääasiassa korkeasti koulutetuista, työssä käyvistä keski-ikäisistä naisista.

Työnhaunohjaajana autan te-palveluiden kuntakokeilun vaikeasti työllistyviä asiakkaita työnhaun eri vaiheissa. Asiakaskuntani koostuu pääasiassa pitkäaikaistyöttömistä miehistä ja nuorista, joilta puuttuu koulutus ja työkokemus.
Työt ovat erilaisia, mutta ydin niissä on minun näkökulmastani sama – asiakkaan kohtaaminen ja omannäköiseen, hyvään elämään auttaminen.

Vaikka uusi työni ei päällepäin näyttänyt unelmatyöltäni, se on tuonut elämääni valtavasti iloa, keveyttä ja taloudellista vakautta. Saan olla työssäni oma itseni, käyttää vahvuuksiani ja tehdä monipuolisia työtehtäviä. Työ on ollut niin kivaa, että se on tuonut voimia surun keskellä, kun isä kuoli toukokuussa, ja kun jouduin luopumaan Tiku-kissasta viime viikolla.

Hyvällä tuurilla oli varmasti osansa siinä, että päädyin unelmatyöhöni, mutta niin oli myös itsetuntemuksella.

Tiesin, millaisia vahvuuksia ja osaamista minulla on, millaiseen työhön sovin, missä olen hyvä ja missä en. Kirkastin näitä asioita paljon ennen kuin aloitin työnhaun, ja lopputuloksena sain kolme työpaikkaa kahdessa viikossa.

Torstaina 25.8 klo 9-11 pidän maksuttoman webinaarin, jossa käsitellään itsetuntemusta pohjana työnhaulle. Webinaarissa käydään monipuolisesti läpi itsetuntemusta ja millaisia asioita olisi hyvä miettiä, kun etsii uutta työtä tai uraa tai ryhtyy muuten työnhakuun. Näiden asioiden pohtimisesta on hyötyä myös, jos et aio vaihtaa työtä, koska itsetuntemus voi lisätä tyytyväisyyttä työhön, jossa olet.

En olisi koskaan uskonut, että tulen pitämään tästä aiheesta webinaarin, joka on te-toimiston järjestämä, mutta niin se vain on. Webinaari on kollegoideni suunnittelema, mutta materiaali on sellaista, että olisin voinut suunnitella ison osan siitä itse!

Webinaarin toisessa osassa käsitellään itsensä brändäämistä työmarkkinoilla. Tämä osuus sopii erityisen hyvin korkeasti koulutetuille asiantuntijoille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille.

Tervetuloa oman itsen äärelle torstaina 25.8 klo 9-11!

Webinaarista tulee tallenne, joka on katsottavissa saman linkin kautta kaksi viikkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.