Sain eilisellä ratsastustunnilla hienon ahaa-elämyksen.

Alettuani ratsastaa kaksi vuotta sitten uudelleen kuuden vuoden tauon jälkeen olin unohtanut ratsastuksesta hyvin paljon. Varsinkin kun olin saanut opetusta ratsastuksessa viimeksi kaksitoista vuotta aikaisemmin.

Hyväksyin totta kai sen, että en osannut enää ratsastaa yhtä hyvin kuin ennen. Samalla hyväksyin sen, että ratsastus on jollain tavalla työlästä, ja että on haastavaa saada hevonen kulkemaan haluamallaan tavalla.

Eilen ratsastin kuitenkin pitkästä aikaa hyvin helpolla hevosella. Finaalin ravi ja laukka ovat ihanan pehmeitä, ja niissä on helppo istua. Finaal ei ole liian laiska eikä liian vauhdikas, ja esteillä se on hyvin tasainen ja luotettava. Se on myös herkkä ja tottelevainen.

Tämä asetti asioita perspektiiviin.

Ymmärsin, että osa ratsastustuntien vaikeudesta on johtunut siitä, että ratsastan usein laiskoilla poneilla, jotka eivät anna mitään ilmaiseksi. Hyppään hevosilla, jotka innostuvat liikaa, ja joiden pidättelemisestä tulee välillä kädet kipeiksi, tai jotka tekevät esteillä ihmeellisiä loikkia, niin että minun on vaikea pysyä hypyissä mukana.

Mieleeni muistui myös eräs tuttuni, joka masentui työssään, koska koki sen liian vaikeaksi.

Kun asiasta alettiin puhua työpaikalla, tuttuni sai kuulla, että hän saa yleensä kaikkein vaikeimmat projektit.

Jos hän olisi tiennyt tämän aikaisemmin, hän olisi osannut suhtautua työhönsä eri tavalla, ja olisi ehkä voinut välttää masennuksen.

Tämä on nyt vain arvailua, mutta voi olla, että hänen masennuksensa johtui siitä, että hän koki olevansa huono ja riittämätön työssään, vaikka hänen täytyi itse asiassa olla todella hyvä, koska vaikeimmat projektit annettiin juuri hänelle.

Muistin myös erään ihmisen, johon tutustuin kymmenen vuotta sitten.

Tämä nainen oli yksi säteilevimmistä ihmisistä, jonka olin koskaan tavannut. Hän oli lämmin ja erityinen ja sai minut tuntemaan oloni kodikkaaksi uudessa paikassa, jossa on en tuntenut ketään.

Ällistyin kuullessani hänen muutamaa viikkoa myöhemmin sanovan, että hänen pitäisi laihtua, ennen kuin miehet voivat kiinnostua hänestä.

Hän ei ollut lihava, ehkä vähän ylipainoinen, mutta minun mielestäni sillä ei ollut mitään merkitystä.

Merkitystä oli sillä, että hän oli upea, mutta ei itse tajunnut sitä.

Tästä pääsemmekin sinuun.

Näetkö sinä itsesi oikeassa valossa?

Näetkö sinä omat lahjasi ja kykysi?

Näetkö oman upeutesi, oman ihanuutesi?

Lue myös:

– Katso miten pitkälle olet päässyt
– Kun alitajuisten rajoittavien uskomusten muuttaminen tuntuu liian vaikealta
– Helppo ja nopea tapa katkaista negatiiviset ajatukset
– Onnellinen negatiivisesta mielestäni huolimatta
– Itsemyötätunto tekee sinusta henkisesti vahvan